Loppu, yhtä ja kaikki! Tutkimusprosessia meinaan

Huh! Tiistaina se sitten oli viimein kauhun hetki ja tuon tutkimuksen seminaarikerta. Eihän se itse esitys ihan nappiin mennyt, sisälsi meinaan mm. hermoilua, yhden totaalisen itkukohtauksen (Joo, olen ollut hyvin väsynyt) ja muutenkin panikointia, mutta sain loppujenlopuksi kunnialla vedettyä lävitse. Työtä jopa kehuttiin, kirjoitusosiota meinaan. (Tottakai sieltä löytyy niitä puutteitakin, minä olen kielitieteilijä noin pääaineen puolesta)

Kyllä, tiedän kuvanlaadun, en onnistunut.

No, mitä minä sitten tein niille kaikille vastauksille? (Kiitos vielä!)

Tutkimus siis kääntyi lopulta kvalitatiiviseksi (laadulliseksi) tutkimukseksi, jossa analyysimenetelmänä oli (teorialähtöinen) sisällönanalyysi. Teoreettinen viitekehys koostui hyvinvoinnin ja elämänhallinnan sekä neulomisen käsitteistä. Aineistona oli 37 nettilomakkeen vastaukset, joista analysoin nimenomaan kahta viimeistä avointa kysymystä - "Mitä ajatuksia/tunteita neulominen sinussa herättää?” sekä ”Jos et syystä tai toisesta voisi ollenkaan neuloa, miltä se sinusta tuntuisi? Mitä ajatuksia se herättää?”

Tuntemukset neulomisesta voidaan jakaa kahteen kategoriaan - positiivisiin ja negatiivisiin. Positiivisista löytyi sellaisia ilmauksia, jotka ilmaisivat neulomisen ihanuutta ja nautintoa, sekä lisäksi muutama isompi alakategoria. Nimesin ne rentoutumisen ja rauhoittumisen, konkretian, keskittymisen ja ajatuksien selvittelyn auttamisen, onnistumisen kokemuksien sekä luovuuden teemoiksi. Negatiivisissa tuntemuksissa taas korostui ajatus stressistä, mikä toisaalta tulee ns. "Itselle vapaaehtoisesti asetetusta pakosta" johon Sinikka Pöllänen artikkelissaan viittaa. Tämä stressi näkyi vastauksissa nimettynä nimenomaan siinä, kun jokin ei onnistu. Kuitenkin vastauksissa oli myös positiivisia piirteitä, joten pelkkää negatiivisuutta ei neulominen kenellekkään ollut.

Ajatukset siitä, jos ei olisikaan mahdollista neuloa, jakautuivat myös kahteen kategoriaan, joista selkeästi isompi oli negatiivisen suhtautumisen kategoria, ja pienempi neutraalin suhtautumisen kategoria. Lisäksi joukossa oli yksi "En osaa sanoa".  Negatiivisia ajatuksia ilmaistiin esimerkiksi sanoin "Harmittaisi", "Se olisi lähes maailmanloppu", "Jossain vaiheessa tulisin hulluksi" sekä "En tiedä miten voisin korvata sen". Lisäksi huolehdittiin siitä, kuka tekisi sukulaisille/ystäville neuleet, jos vastaaja ei niitä voisi tehdä. Osa myös totesi, että keksisi varmasti muuta tekemistä.

Toinen suhtautumistapa, neutraali, näkyi vastauksissa esimerkiksi sanoin "Neulominen on minulle vain satunnainen harrastus, joten voisin hyvin elää ilmankin”, ”ei se kovin suuri menetys toisaalta olisi” sekä ”Ehkä siihen tottuisi". Toisaalta myös tässä suhtautumistavassa todettiin, että pitäisi keksiä jotain muuta tekemistä.

Kaikenkaikkiaan näistä vastauksista tuloksena on, että neulominen vaikuttaa vastaajien elämänhallintaan, yleensä sisäiseen. Toisaalta neulominen voi olla pakopaikka ahdistuksista, tila jossa voi ajatella ja käydä lävitse asioita. Toisaalta onnistumisen tunteet voivat auttaa selviämään vaikeistakin hetkistä, kun on jossain asiassa kokemus siitä, että minä pärjään ja onnistun. Neulominen voi olla myös keino voimaantumiseen, ja toisaalta puhtaasti selviytymiskeino arjen haasteissa. (Hieman lisää tästä täällä)

Tämä prosessi on ollut opettavainen. On ollut kiva tutkia sellaista aihetta, joka todella kiinnostaa, ja saada hieman taas taitoja tämmöiseenkin hommaan. Vaikka olenkin pääaineen suunnalta kielitieteilijä, yhteiskuntatieteellinen tutkimus kiinnostaa. Ehkä taas joskus tämänsorttista jotain!

PS. Arvonnan viimeinen päivä! Vielä ehtii!

LÄHDE
Pöllänen, S. 2006. Elämä ilman käsitöitä – mitä se on? Käsityö harrastajien psyykkisen hyvinvoinnin tukena. Teoksessa Kaukinen, L & Collanus, M. Tekstejä ja kangastuksia. Puheenvuoroja käsityöstä ja sen tulevaisuudesta. Tampere: Juvenes Print. 66-77.