maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kaason velvollisuuksia?

Tai sitten vain yli-innokkaan käsityöläisen tekemistä. Meinaan tuo toinen kaasoni kun on menossa naimisiin.. PARIN kuukauden päästä! Juuri siihen oli puoli vuotta. Intouduin sitten (taas) tekemään sukkanauhan morsiamelle. Tällä kertaa, edellisistä (klik & klik) oppineena en ruvennut väkertämään neuloen tuota mallikertaa, halusin kokeilla jotain uutta. Eräällä retkellä vastaani tuli sopivaa pitsiä, ja siitä se sitten lähti..


Tuossa pitsinauhassa oli valmiina kuminauha, mutta se ei ollut tarpeeksi napakka, joten pääsin sitten tehtailemaan taas tuota silkkinauhakujaa ja kuminauhan pujotusta. Olen suhteellisen ylpeä tästä kappaleesta.

Lisäksi, koska en voinut kyseistä koristetta antaa vain kädessä, piti keksiä jokin säilytysrasia teeämäs. Jämäpaloista syntyikin tällainen:


lauantai 22. kesäkuuta 2013

Hyvää juhannusta kaikille!

Tässä tämän blogin kirjoittajien viettäessä (työntäyteistä) juhannusta Keski-Suomessa, toivotamme myös (toivottavasti rennompaa) keskikesän juhlaa teille, arvon lukijat!

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Kirjeen sisältönä oli...

Niin, tässä olen pari päivää jännitellyt taas sitä, koska posti tuo minulle lisää materiaalia. Tällä kertaa materiaalissa oli kyse KoolAideista. Nämähän ovat siis jenkeistä kotoisin olevia mehujauheita, joissa kuulemma tuo väriaineen määrä on aivan älytön. Käytetään juomana, mutta myös vaikkapa langan tai hiusten värjäämiseen.



Luin jostain tästä värjäyksestä, ja halusin päästä kokeilemaan. Nyt on kahdeksan pussia, eli neljää eri väriä, värijauheita.



Tuossa tosiaan noista laseista mitä tuo tyyppi pitää kädessään, näkyy väri. Nyt sitten lankaa hommaamaan :)

Tulipa mieleeni vielä tuossa kuvatessa ja noita nenän edestä kuljettaessa että joskus mun jenkkikirjekaveri on ihan varmasti lähettänyt mulle tuollaisia pusseja pari kappaletta. Kummallisen makuisia oli varhaisteinin suussa, päinvastoin kuin samaisen kaverin lähettämät Oreo-keksit. Ai että tuo ala-asteen kirjeenvaihto olikin kivaa :D Meillä siis englannin opettaja amerikkalaisesta ystävyyskoulusta organisoi kirjekaverit, joille kirjoitettiin sillä tavalla että halukkaat toivat aina kirjeen opettajalle, posti lähetettiin kerralla ja vastauksetkin tulivat kerralla. Voi sitä odotusta ja jännitystä! Ah, nostalgian aalto.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Lingerie style ja kevyttä puuhailua

Noniin, taas vierähtää näissä päivityksissä oma aikansa. Yksi syy on tosiaan tällä hetkellä meikäläiselle jätetty päivitysvastuu, "loma" joka kääntyikin opiskeluksi, iso neuleprojekti (joka on jo puolessa välissä!) sekä muut sekalaiset seikat.

Hieman kuitenkin tässä on tapahtunut; postilaatikosta tippui miehen avaruuskirjojen lisäksi vihdoin tilattu Knitting Lingerie Style, jonka hetken mielijohteesta halusin samaan toimitukseen. (Okei, edelleen metsästän The Joy of Knitting-kirjaa, mutta tilattaessa se oli loppu ja sitten piti valita jotain muuta - tilaamattahan ei voinut jättää!) Kirjassa on ihan hauskoja, toteuttamisen arvoisia juttuja, ja ajattelin yllättää itseni(kin) ja kokeilla neuloa jotain tässä lähiaikoina. Mainittakoon nyt vielä että kirja ei ole vain pikkuhousuja ja rintsikoita, esim. sukkia, korsetteja, toppeja ja yöpaitojakin löytyy. (Ja saman totean tässäkin, kuten Minatralle aikanaan kun tuota kirjaa tilailin, että ei huolta, tiedossa ei ole lähes-alastomia poseerauskuvia.)

Muutama kuva kirjasta:





Lisäksi ystäväpariskunta (kyllä, tämä kuulostaa hirveän vanhalta..) jätti meille vara-avaimensa asustelemaan. Pitihän sille sitten koti saada: 


Vähän kiireessä tuli tuo tehtyä, mutta sainpahan käyttöä joskus ostetuille avaimenperälenksuille :)

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Pitsikangas käyttöön

Noniin, launataiaamu alkoi hyvin kun sisko, joka oltuaan meillä yötä lähti yo-kampausta laittamaan ennen kukonlaulua, palasi hakemaan aurinkolasejaan sopivasti kahdeksan jälkeen ja totesi, että olisi mennyt Ikeaan jos olisi kerennyt. No, tämä ihana isosisko juuri aamukahvin käteensä saaneena ilmoittautui mukaan reissuun, ja paikalla oltiin lopulta n. puoli tuntia heräämisestäni. Puuh.

Mukaan tarttui muunmuassa pitsikangasta, jonka metrihinta oli tosiaan huimat 1,99€. Tuona ihanana, siunattuna vapaapäivänä oli todella aikaa, ja kokeilin Joka Tyypin Kaavakirja II:n ohjetta nimeltään "Lepakkohihapaita". Yritä siinä sitten tuosta kirjasta katsoa oikeaa kokoa ylipäätänsäkin, kun rinnanympärys sanoo S, lantio M ja vyötärö L. Tässä mentiin lantion mukaan, ja inasen jäi taas vissiin saumanvarat pieniksi, mutta pienellä asettelulla paita menee kivasti päälle. Tosin, seuraavan kerran kun tätä kaavaa käytän, jätän tuon loivan kainalon vähän pienemmäksi, tulee vähän vähemmän selästä pullottava tapaus.

Lopputulos näyttää siis tältä: