tiistai 4. joulukuuta 2012

Pitsireunaiset tossut vauvalle

Pitsisomisteiset tossut syntyivät maailmaan... Nämä pääsevät joululahjaksi samalle tytölle kuin aiemminkin tekemäni tossut. Alun perin olin tekemässä Suuri käsityö 11-12/2005 -lehden hiiritossuja jonkin verran muokattuina, mutta unohtui ne hiiret nyt sitten kokonaan näistä tossuista ja muokkausta tuli (osittain tahattomasti) aika paljonkin. Laitoin pinkkiä pitsiä sitten hiiren korvien sijaan.Tykkään tästä tossujen mallista sen takia, että pohjaan, jalan alle ei tule saumaa, vaan saumat ovat tossujen alasivureunoissa ja takana keskellä.


Yritin silti vähentää saumoja tossuista ja neuloin tossujen päällipuolen niin, että muoto syntyi kavennusten avulla. Haluaisin ehkä jossain kohtaa tehdä kokonaan saumattomat vauvan tossut, jos löydän vaan ohjeen. Tai ehkä pitäisi vaan tehdä sukat. Sekin sopisi kyllä, kun löytäisi jonkun kivan ohjeen.

Tossut on tehty 6kk koolla, mutta mielestäni ne ovat aika isot (vaikka en tiedä mitään tietysti noin pienten lasten jalkojen koosta). Ehkä liian isot on kuitenkin parempi kuin liian pienet, niin sopivat toivottavasti ainakin jossain kohtaa.

Lankana oli jämiä Novitan Nalle-langasta. Suurin osa tossuista on kirkkaan valkoista nallea, varret luonnonvalkoista Nallea tai vastaavaa ja pitsit sitten vaaleanpunaista Nallea. Tein molempia tossuja samaan aikaan, jotta sain vaihdettua värit samoissa kohdissa. Värinvaihtokohdat olivat aika osuvat, kun kirkas valkoinen riitti juuri ja juuri varren alkuun ja luonnonvalkoinen loppui sopivasti varren lopussa.

Pitsistä tuli aika iso, vähän pienempikin olisi riittänyt. Toivottavasti pitsi ei kuitenkaan heilu ihan pikkuisen tiellä tai haittaa tossujen käyttämistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti