tiistai 27. marraskuuta 2012

Virkatut & huovutetut tossut

Jälleen yksi joululahja saatu valmiiksi. Joulukiireahdistus vähenee!

Kerä++ harmaata Novitan Liinu-huopasta, 8mm virkkuukoukku ja minä vietimme hetken aikaa keskenämme. Lopputulos oli valtavan suuret tossut. Lankaa piti ohjeen mukaan mennä yksi kerä, mutta itselläni tähän meni ainakin enemmän. Jouduin hakemaan lisää lankaa, ja toinen kerä olikin sitten eri värierästä. Onneksi väreillä ei mitään eroa näyttänyt olevan.

Tossun koko ennen huovutusta verrattuna omaan koon 38 jalkaani.
Pesukone tuli ystävällisesti sitten avuksi, kun tossut olivat näin suuret. 60 asteen ohjelma, vähän pyykinpesuainetta, tossut ja iso pyyhe koneeseen ja menoksi. Kun pesut oli pesty, kaivoin koneesta kaksi pienenpieneksi kutistunutta tossua ja säikähdin, että mitkäs lasten tossut näistä tuli. Pienellä venyttelyllä tossuista tuli kuin tulikin omiin jalkoihini sopivat. Venytin niitä omiin jalkoihini (kosteina) ängettynä ja vielä niin, että siellä oli yksi ylimääräinen sukka rytättynä tossun etuosaan ja oma jalkani molemmat kyydissä.

Toisen tossun reuna jäi vähän kireäksi, eikä millään venyttämisellä tuntunut sen löysemmäksi venyvän. Yritin käsitellä sitä pienellä saksien nipsaisulla.

Nämä virkatut ja huovutetut tossut pääsevät mummille menevään lahjapakettiin. Toivoisin, että voisin antaa samassa paketissa terveyttä ja jaksamista ja ymmäryksen joulun todellisesta sanomasta.

Nyt sopii! Tossut huovutuksen jälkeen.

Opin jotain uutta: pesukonehuovutuksen. Toimii ja on ihan hauskaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti