maanantai 14. heinäkuuta 2014

Etappi numero neljä, helmeilyä

Olen tämän Tourin aikana oppinut kaikenlaista. Tämän etapin uusi oppi oli helmien käyttö neuleessa, ja tätä taitoa ajattelin hyödyntää myöhemminkin.


Lankana tällä etapilla käytin Handun Perussukkalankaa, Handu kun kuului Tourin sponsoreihin. Valitettavasti siinä vaiheessa, kun tuli raportin aika, tuon vyyhdin vyöte sijaitsi itsestäni noin 200km etelään ja sponssipisteet jäivät saamatta. No, oppipahan seuraavalle etapille.... 


Sain nämä alkuun aika tylsät sukat valmiiksi jopa vajaan vuorokauden ennen dedistä, kolmosen flopista suivaantuneena. Varsi oli mielenkiintoinen neuloa, mutta terät toistivat samaa kaavaa, ja lopulta näiden viimeiset sentit olivat puskemista. Kivat näistä kuitenkin tuli, ja jalassakin tuntu on mukava.



Vitosetapille lähdin yllättäen itsenikin; päätin omaehtoisesti opetella taas jotain uutta: neulon nuo sukat kaksi kerrallaan, uudet 2mm pyöröt käväisin hakemassa paikallisesta liikkeestä hetken mielijohteesta. (Mies kiittää). Mutta ensimmäisen kerroksen vaikeuksien jälkeen tämä tuntuu hyvältä idealta, ja tuleepahan identtiset sukat!

2 kommenttia: