maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kolmivärinen minimyssy

Vielä viimeiset Dropsin Alpaca -jämälangat tuhotakseni aloitin pienen myssyn neulomisen (2,5 mm puikoilla tietenkin). Sitten siinä kävi niin, että jämälangat loppuivat kesken - onneksi juuri värinvaihtokohdassa - ja täytyi käydä ostamassa lisää Alpacaa. Kaksiväriseksi suunnitellusta myssystä tulikin sitten kolmivärinen, mutta eipä taida haitata. Jämälangat tuli kuitenkin käytettyä - ruskeaa oli juuri sen verran, että sitä riitti myös nyöriin, valkoinen loppui heti oman raitansa jälkeen.Oranssia riittää sitten seuraavaankin projektiin.

 
Myssy edestä...
Ohje oli helppo ja perustui lähinnä silmukoiden lisäämiseen ja vähentämiseen. Aluksi hämmensi, miten aaltomaisesta neulepalasta voi tulla myssy. Saumathan lopulta myssystä myssyn mallisen tekivät.

...myssy takaa...
Ohjeen mukaan nyörit piti tehdä niin, että aina välissä nosteltiin silmukoita. Itse kuitenkin suosisin I-cord -tekniikkaa, jolla saa täsmälleen samannäköisen lopputuloksen nopeammin - ilman turhia silmukoiden nostoja. Ruskea nyöri on tehty DROPSin ohjeen mukaan ja oranssi I-cordina. Mitään näkyvää eroa niillä ei ole.

...ja pääsiäisen kunniaksi myssy poseeraamassa virpomisoksien kanssa.
Ei kai mitään sen erikoisempaa tästä projektista. Toivottelemme iloista pääsiäistä, nyt kun pääsiäisjuhlassa on päästy ilon ja ylösnousemuksen ja voiton puolelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti