keskiviikko 21. elokuuta 2013

Hääpäiväreissun satoa

Tuossa reipas viikko sitten, 11.8, tuli meille täyteen ensimmäinen vuosi avioliiton auvoisessa satamassa. Mies yllätti viemällä Tallinnaan, ja tottahan se tarkoitti (hän  oli siis myös suunnitellut näin) Karnaluksin käyntiä. Hetkellä, jolloin pääsin sisemmälle tuon ihmekaupan syövereihin, olin varma, että nyt menee överiksi ja kävelen ulos aivan liian ison tavaramäärän kanssa ja loppukuu syödään puuroa. No, lopulta hillitsin itseni ja ostokset olivat suhteellisen pienet; hieman lankaa (3x kahta eri laatua), sellaiset jutut, mihin voi esim. intarsiaa tehdessä keriä pieniä pätkiä lankaa (mikä niiden suomenkielinen nimi on, yarn bobbins taisi lukea paketissa?), parit sukkapuikot, neppareita sekä äitille tuliaisia. Tuliaiset on jo toimitettu, nepparit hajallaan käytössä, mutta tässäpä edes osasta kuvaa:




Lisäksi monesta suunnasta hehkutettuKeep Cup on ollut pidempään etsintäni kohde. Nyt tämä tavoite täyttyi, Virukeskuksen Wayne's coffeesta löytyi tämänmoinen:



Tuli käyttöön heti seuraavana viikonloppuna, aamutuimaan kun piti lähteä morsianta katsomaan.

Rakastan kirjakauppoja, mutta tällä kertaa Rahva Raamat-kaupasta ei lähtenyt mukaan muuta, kuin virolainen Käsitöö-lehti äidille (toimitettu), sekä Muhu-kirjontamalleja. Ehkä tuota tekniikkaa pääsen kokeilemaan, kun tässä aikaa liikenee hieman muullekkin kuin säätämiselle ja opiskelulle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti