sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Pikaperussukat pikkutytölle

Kaveri pyysi parivuotiaalle tytölleen perusvillasukkia ja sain kunnian tehdä ne.


Minäpä sitten kaivoin esiin vaaleanpunaista Nalle-lankaa ja Novitan lasten perusvillasukkien ohjeen ja ryhdyin tuumasta toimeen. Onneksi sillä viikolla sattui olemaan sopivasti vapaa-aikaa, niin sain sukat viikon aikana valmiiksi, jotta tyttönen sai ne mahdollisimman pian kylmillä ilmoilla käyttöön.


Tein ohjeen koon 22 mukaan, mutta ihan inasen pidemmät kärjet, koska tytön jalan koko oli kuulemma 23. Varteen taiteilin nopean raidan jostain ikivanhasta (muutaman sukupolven takaa peritystä) sukkalangasta. En tykkää ihan tavallisia raitoja vain tehdä, niin yritin sitten saada raitaan eloa tekemällä väliin yhdet kerrokset vaaleanpunaisellakin.


Valmiista sukista tuli mielestäni valtavan isot. Pelkäsin ja jännitin, voiko kaksivuotiaalla olla noin iso koipi! Sovitin sukkia sitten samalla kuin annoin, ja ne istuivat kuin nakutetut. Uskotaan sitten. Kaksivuotiaalla on iso jalka. Paljon se ehtiikin kasvaa niistä pienenpienistä vauvantossuista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti