lauantai 16. helmikuuta 2013

Vaihteeksi villasukat

Hehkutin Kerä-käyntini jälkeen vain lankakerien pakkaustapaa. No, nyt sitä hehkutusta tulee hieman lisää, tällä kertaa ihan sen ostetun langan muodossa/-sta.

Ostin tosiaan tuota Highland Tweediä, ja puikoillehan sitä piti heti saada kun vain edelliset sukat valmistuivat. Loin silmukat puikoille ja aloin neuloa. Langan ihana keveys yllätti totaalisesti. Rakastuin täysin. Ihanaa. Värisävykin on kaunis. Tämä on kyllä uusi suosikkini, ja ehkä voisin lähteä myös tutkimaan muitakin Seiskaveikan korvikkeita.. Sitäpaitsi, tuo 7 veljestä on kummasti käytössä nukkaantunut. Siis nopeammin kuin ennen, kun minä olin pieni ja käytin mummon neulomia villasukkia, ne eivät koskaan nukkaantuneet.

Okei, totuushan ei ole ihan tuollainen, mutta nykyäänkin nuo vanhempaa perua olevat, mummon tai äidin neulomat sukat, ovat olleet todella nukkaantumattomampia kuin itseneulomani uudesta langasta. Kaikissa mainituissa siis on käytetty Novitan 7 veljestä -lankaa.

Palatakseni tähän ihanaan uuteen villasukkatuotokseen, tein sen improvisoiden. Tuntuu hyvältä, kun naisten sukkaa neuloessa ei enää tarvitse vilkaista mittoja tai silmukkamääriä mistään. Näin siis perusvillasukan kohdalla. Tältä tämä kehuttu kokonaisuus näyttää:



Lisäksi tuota lankaa jäi vielä projekteiltavaksi tämän verran:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti