Kirjoittajat

Täällä hieman tietoa meistä blogin kirjoittajista.

E-J

E-mail Pinterest Twitter Instagram

Reilun parinkymmenen vuoden ikäinen nuori nainen, joka opiskelee venäjän kieltä ja kulttuuria yliopistossa. Siinä sivussa menee nuorisotyö ja -tutkimus, mikä on todella kivaa vastapainoa tuolle kielitieteelliselle puolelle. On naimisissa,  ja tuon ihanan miehen tapasi aikanaan seurakunnalla, jossa muutenkin viihtyy.
Neulehistoriaa on sellaisen sellaisen kolme vuotta aktiivisena, ja siinä hiljalleen muutkin käsityön muodot ovat tulleet tutuiksi.
Käsitöiden ja seurakunnan lisäksi harrastuksena on ultimate, joka alkoi kiinnostaa parisen vuotta sitten, ja on vienyt esimerkiksi Italiaan seurajoukkueiden MM-kisoihin kesällä 2014.

Ravelryssä Zvjodochka.

Minatra

Mitä mäkin teille sitten kertoisin? No, olen jonkun vuoden E-J:tä vanhempi, muutaman sentin lyhyempi ja kutakuinkin yhtä innostunut käsitöistä. Olen ollut naimisissa jo useita vuosia onnellisesti. Töitä teen Olen työtön IT-alalla, mutta en oikeastaan vielä ole keksinyt, mitä ihan oikeasti haluaisin tehdä. Etsin siis vielä unelmiani! Vapaa-aikaa kuluu runsaasti seurakunnalla ja jonkin verran liikkuessa - lempilajini on lännenratsastus. Käsitöistä innostuin joskus niihin aikoihin, kun opiskelin yliopistossa. Muistaakseni kaikki alkoi lapsena kesken jääneestä villalanka-ristipistotyöstä ja pitsiliinojen neulomisesta.

Minut löytää myös ravelrysta ja IRCnetissä samalla nickillä. Sähköpostiakin saa lähettää minatra ät iki piste fi.

我叫敏娜。这是我们的工艺品博客。

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti