perjantai 28. joulukuuta 2012

Pikku-Asteri, virkattu matto

Viime hetken paniikki joululahjojen suhteen iski aatonaatonaattona ja aloin vielä virkkaamaan jäljelle jääneestä mopparilangasta mattoa. Valitsin ohjeeksi suosikkini Kauhavan kangas-aitan ohjeista: Asteri-maton. Tein mattoa ohjeen mukaan ensimmäiset 12 kerrosta ja sen jälkeen pitsireunat melkein ohjeen mukaan, niin että viimeisellä kerroksella en tehnyt kaksoispylväitä vaan ihan yksinkertaiset pylväät.


Tämän kokoisena matto sopii varmaan vessaan tai vaikka kuusenalusmatoksi, tai vaikka opiskelijaboksiin sängyn viereen. Lahjan saaja saa tämän toivottavasti mahtumaan omaan asuntoonsa sitten, kun sen asunnon jostain ensin saa.




Eka matto, jonka olen virkannut valmiiksi asti. Moppari-lanka oli siitä kiva, että se oli yhdellä rullalla, joten ei tarvinnut päätellä lankoja kesken kaiken. Tämän kokoiseen mattoon lankaa meni vähän alle 1kg. Ehkä vielä joskus kaapissa lojuvista tummanvihreistä matonkuteistakin tulee matto.

2 kommenttia:

  1. Kylläpä kuulosti tutulta tuo lahjojen aloittaminen hiukkasen viime tingassa, täällä käy lähes aina jotain saman tapaista.. Mattoa en olekaan koskaan virkannut, mutta se valmistuu näköjään todella nopeasti. Minä aloitin yhden salomoninsolmuhuivin aatonaattona, mutta onneksi jossain kohtaa järki voitti ja pakkasin tekeleen odottamaan ensi vuotta ja parempia hermoja ja enempiä tekemiseen tarvittavia tunteja. Rentouttavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitin yleisesti joululahjat jo pari kuukautta ennen joulua, mutta välillä tuli silti hätä, että riittääkö aika :) Lopulta sain lahjat suurinpiirtein tehtyä, miehelle tehtävä kaulahuivi on vielä kesken, kun sen alku ei ennen joulua oikein onnistunut. Nyt sekin on onnistuneesti menossa, ehkä tosiaan joulun jälkeen hermot ja järki ovat palanneet!

      Poista