sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ensimmäiset: adventti ja aiheeseen liittyvä joulukortti

Ensimmäinen adventti lienee hyvää aikaa esitellä myös ensimmäinen tänä vuonna askarreltu joulukortti.

Adventtikynttiläkortti edestä.
Kynttiläkortin kynttilät ovat tällä kertaa tietysti niitä teippejä, joilla yritin täyttää käsilaukkuni käsityömessuilla. Idea kynttiläkorttiin tuli alunperin Teippitarhan kortti-ideoista. Halusin kuitenkin tehdä kynttilöistä selkeästi adventtikynttilät. Kortin alareunaan liimasin vielä pöytäliinaa symboloivan kirjoneuleteipin. 

Kynttilöiden liekit ovat keltaista puuväriä, ikivanhaa kultaista kimalleliimaa ja kultaista geelikynää. Sydänlangat on sipaistu paikoilleen mustalla tussilla. Geelikynällä (paras askartelukynäostos ikinä) on kirjoitettu kortin toiselle puolelle Nyt sytytämme kynttilän -virren viimeinen säkeistö, joka tietysti sopii hyvin aiheeseen.

...ja takaa,

Myöhemmin korttiin lisäilen vielä allekirjoituksen ja mahdollisesti jotain personoivaa tekstiä. Se tulee sitten, kun kaikki kortit on askarreltu ja on aika päättää, kenelle mikäkin postitetaan.

Ja koska tänään on ensimmäinen adventti, blogissa sytyttelemme vasta ensimmäistä kynttilää:
Nyt sytytämme kynttilän,
se liekkiin leimahtaa.
Me odotamme Jeesusta,
seimessä nukkuvaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti