torstai 3. toukokuuta 2012

Pitsibolero kesäksi

Se on valmis!!!!1 Tai siis melkein valmis. Jos muutaman langan päättelis ja osais päättää napin värin, nii sitten sen olis valmis.
 
Pitsibolero on siis tehty Dropsin ohjeella ja Marks & Kattensin Eco Bomull -langasta. Kivanvihreästä. Keväänvihreästä. Koivunvihreästä. Tein S-koolla, koska yksi aikaisemmin tekemäni bolero oli vähän iso M-kokoisena. Tässä sitten melkein nuo etukappaleet (rintapalat :D) olis voineet olla vähän isommatkin. Tai sitten toi yläreunan joustinneule vähän vetää. Ohjeessa sanottiin, että pitää poimia n. 40 silmukkaa valmiiden silmukoiden lopuksi, mutta en ollut varma, pitääkö poimia yhteensä 40 vai 40 kummaltakin puolelta. Lopputulos oli se, että mulla oli silmukoita n. 128, kun ohjeessa käskettiin, että pitäis olla 155. Uskon syvästi, että ohjeessa oli virhe, koska eihän tohon ois enää pariakymmentä silmukkaa lisää mahtunut?! ;)

Pitsikuvio oli kivaa neulottavaa. Yksinkertainen, mutta ehkä kivalla tavalla näyttävä kuitenkin. Ja tarpeeksi peittävä suojaamaan auringolta, mutta puuvillalanka on toivottavasti tarpeeksi viileä, ettei paahdu. 

Ajattelisin, että tää vaatekappale siis sopis hyvin kesämekon kanssa, vaikka juhliinkin. Juhlavaa olis kullanvärinen nappi:   

Mutta yllättävän hyvin sopisi myös retro-keltainen nappi, joka on varmasti ihan aitoa vanhaa tavaraa. Putsasin vähän äidin nappilaatikkoa ja sieltähän tuokin iloisenvärinen ilmestys tuli. Liekö ollut jossain jakussa ja kun jakkuun on kyllästytty, nappi on silti säilytetty. Tässä siis vinkki kaikille säästömielisille: älkää ikinä heittäkö nappeja pois, vaikka muuten hankkiutuisittekin vaatteesta eroon!
 
Vähän jo ajattelin siihen malliin, että varmaan kuitenkin päädyn tähän alimmassa kuvassa neuleen päälle tipautettuun vihreään perusnappiin. Se olikin ainoa vihreä nappi nappilaatikossani ja sopii juur tähän vihreän sävyyn kuin nenä päähän. 


 Kunhan saan E-J:n joskus pyydystettyä, niin laitetaan sitten niitä jotain kesämekkoposeerauskuvia, joissa olisi tätä boleroakin näkyvillä. Ei oo helppoo meinaan valokuvata itteensä yksinänsä.

1 kommentti:

  1. todella nätti tuo bolero :)

    http://mursumarsu.blogspot.fi/

    VastaaPoista